Tulevaisuusohjauksen opinnoilla etsin työvälineitä kuinka voisin rakentaa kuvia tulevaisuudesta ja kuinka voisin ohjata opiskelijoitani tulevaisuusorientoituneesti. Opiskelijoiden tulevaisuutta ajattelen kokonaisvaltaisesti. Tulevaisuusohjausta ei näkemykseni mukaan voi pysäyttää vain tietylle elämän osa-alueelle. Tulevaisuusohjaus on kokonaisvaltaista, jossa kaikki osa-alueet tulee huomioida mutta työskentely kiinnittyy vain tiettyihin alueisiin. Kaikkea ei voi huomioida kerralla. Tavoitteenani on testata tulevan vuoden aikana tulevaisuusohjauksen menetelmiä eri tilanteissa: ryhmä- ja yksilöohjaukseessa, suunniteltuna toimintana tai ex tempore.
Tulevaisuutta tulisi tarkastella pitkällä aikavälillä. Pitkä on kuitenkin suhteellinen käsite. Se on suhteessa yksilön elämän tilanteeseen. Opettajana näen kaksi aikajännettä: opiskeluajan ja valmistumisen jälkeinen elämän. Tehtävänäni on rakentaa yhdessä opiskelijan kanssa mielenkiintoinen sisältö opintoihin ja niin että se palvelee joko työllistymistä tai jatko-opintoja. Parhaimmillaan tulevaisuusohjaus on jos pystyn herättämään opiskelijan mielenkiinnon vuosikymmeniä eteenpäin. Tavoitteena on saavuttaa tilanne, jossa opiskelija oivaltaa tulevaisuuden epävarmuuden ja mielenkiintoisuuden sekä suhtautuu tulevan kohtaamiseen aktiivisella asenteella. Tulevaisuusajattelun kehittyminen vaatii systemaattista työskentelyä opintojen ensimetreiltä alkaen.
Pidän olennaisena sitä, että opiskelija oivaltaa tulevaisuusohjauksen laajuuden. Tulevaisuus ei ole ainoastaan omien unelmien, odotusten, toiveiden ja arvojen täyttymistä. Opiskelija on osa yhteiskuntaa ja siinä tapahtuvat muutokset heijastavat yksilöön. Opiskelijan on hyvä oppia havainnoimaan ulkoisia muutoksia ja pohtimaan niiden vaikutusta itseensä. Toisaalta opiskelijan on hyvä tarkastella itseään ulkoapäin. Näin hän tulee tietoiseksi omaan ajatteluun vaikuttavista tekijöistä.
Tulevaisuusohjauksen haasteena on stereotypioista irtipäästäminen. Sterotypiat koskevat niin ohjaajaa kuin opiskelijaa. Ohjaajan näkökulmasta sterotypiat saattavat liittyä sukupuoleen, ikään, etniseen taustaan tai opiskelu/työhistoriaan. Ohjaajana minun tulee olla tietoinen tästä riskistä. Voisiko tässä olla avuksi avoimuus? Opiskelijaa saattaa ohjaustilanteessa rajoittaa tulevaisuuden mahdollisuuksia vetoamalla sterotypiaan. Minä ohjaajana en saa vähätellä opiskelijan tunnetta mutta minä voi tehdä hänet tietoiseksi sterotypioiden lukitsevasta vaikutuksesta. Kannustavien esimerkkien löytäminen saattaisin edistää lukkiutuneen tilanteen avaamisessa.
Tulevaisuusohjauksen syntyminen ja ajattelun vahvistaminen vaatii laajaa tiimityötä. Tämän koulutuksen aikan syntyneitä ajatuksia jaan työryhmälleni. Toivon myös, että he innostuvat kokeilemaan tulevaisuusohjauksen tehtäviä ja puhuvat myönteisesti teemasta. Kuraattori, opo, psykologi ja ammatillinen ohjaaja ovat jos aiemmin hyödyntäneet tulevaisuusohjauksen menetelmiä. Minä tulen viimeisenä mukaan. Nyt ymmärrän ohjauksen laadullisen luonteen. Minusta olisi kiinnostavaa laajentaa tätä ajattelua oman yksikkömme kehittämiseen jatkossa.
Tulevaisuusohjaus ei tarkoita sitä, että minulla ohjaajana tai opettajana olisi tieto tulevaisuudesta. Minun tehtävä on luoda opiskelijoille mahdollisuuksia omaa toimintaympäristöän ja tulevaisuuden mahdollisuuksia. Minulla on takataskussa menetelmiä, joilla tätä prosessia voidaan edistää. Tehtävänäni on rakentaa luottamuksellinen ja pitkäjänteinen prosessi, jonka tuloksena ei ole vastaus tulevaisuudesta. Tuloksena syntyy ajattelutapa tulevaisuudesta.